perjantai 17. lokakuuta 2014

88. Ohi on!

Työssäoppiminen loppui. Selvisin kuudesta viikosta hengissä. Viikkoihin sisältyi kyllä itkua ja hampaiden kiristystä, hirveästi stressiä ja ahdistusta, mutta myös paljon naurua ja hauskoja hetkiä. Viikoista jäi paljon hyviä muistoja, joista päälimmäisenä ehkä kuitenkin se, että tuollainen paikka missä on eri-ikäisiä samassa ryhmässä isolla ikähaarukalla ei taida olla ihan minun juttuni.

Nyt mennään sitten kohti uusia tuulia, kun maanantaina alkaa koulutusohjelmat ja meidän luokka hajoaa kolmeen osaan. Onneksi kuitenkin pysytään samassa rakennuksessa, niin joskus varmasti törmäilläänkin. Huomenna olisi tarkoitus mennä muutaman ihanan naisen kanssa viettämään iltaa ja juhlistamaan työssäoppimisjakson päättymistä, odotan innolla.

tiistai 14. lokakuuta 2014

87. Viimeinen viikko

Tänään on 2/5. Sitten loppuu työssäoppiminen. Yllättävää kyllä, aika tuntui lopulta menneen aika nopeasti. Vaikka ei tämä yhtään liian aikaisin loppunut kuitenkaan. Olen viimeisen viikon kunniaksi tulossa kipeäksi. Yskin keuhkonkappaleita (tai siltä se siis tuntuu) ja pää humisee. Tunnollisena työntekijänä sairastun tietenkin sitten vasta joko viikonloppuna tai viikon päästä keskiviikkona kun alkaa syysloma.

Meillä on avattu glögikausi, ja se jatkuu hyvillä mielin varmaan ainakin tammikuun loppuun saakka!

tiistai 7. lokakuuta 2014

86. Näytön arviointi

Tänään se oli. Kauhee jännitys, että menikö se ollenkaan edes sinnepäin mitä itse ajatteli. Olen kamalan kriittinen oman osaamiseni suhteen ja olinkin itsearviointia tehdessäni ollut lähes liiankin tiukka itselleni. Lopputulos oli kuitenkin erittäin hyvän palautekeskustelun jälkeen K3, eli kiitettävä 3, eli paras mitä olisi voinut edes saada.

Työssäoppimista on jäljellä vielä puolitoista viikkoa, mutta uskon että se aika menee nopeasti. Sen jälkeen alkaakin koulutusohjelmat ja opinnäytetyön tekeminen. Jälkimmäiseen minulla ei ole vielä minkään sortin hataraakaan ideaa. Kauhistuttaa.


-Jenna