keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

58. Levoton mieli ei osaa rauhoittua.

Perjantaista, siis siitä päivästä, kun sain tietää että pääsen opiskelemaan, minun unirytmini on heittänyt häränpyllyä. Valvon liian myöhään ja herään liian aikaisin, enkä saa enää unta. Uskon kyllä, että miehen harvinaislaatuinen työviikko (hän on iltavuorossa) vaikuttaa asiaan myös, emme ole vielä kymmeneltä menossa nukkumaan niinkuin yleensä. Toinen syy kuitenkin on se, että mietin jatkuvasti mm. Mitä voisin jo pakata, mihin tungen kaiken tavaran, jotta ensi viikolla tuleva välittäjä saa mahdollisimman myyvät kuvat ja niinpoispäin. Aivoni pyörivät ylikierroksilla.

Tässä samaan aikaan kaiken muun kanssa on vielä lisäksi se, että pitkään takarsivossa kytenyt ompeluinnostus on nyt roihahtanut oikein urakalla liekkiin ja olisin mieluusti vain ompeluhommissa koko ajan. Samaan aikaan kuitenkin pitäisi miettiä aivan muita juttuja.

Juhannuksen aion kuitenkin pyhittää mahtavalle seuralle, sillä rakas ystäväni pesueensa kanssa on tulossa viettämään kanssamme yöttömän yön juhlaa Äitini luokse! Parit kutimet mukaan ja muuttostressit ynnämuut saavat lentää romukoppaan viikonlopun ajaksi.

Ensi viikko onkin kiireviikko pahimmasta päästä, kun pitää asioida te-toimistossa, tulevassa koulussa, välittäjä tulee ja menemme katsomaan niitä varteenotettavia asuntovaihtoehtoja tulevaan uuteen kotikaupunkiimme! Ja kaikki tämä keskiviikkoon mennessä! En edes uskalla ajatella mitä loppuviikko tuo tullessaan, sen tiedän, että viikon kruunaa pikkuisen prinsessan ristiäiset!

57. Muutoksen tuulia totisesti!

Niitä täällä nyt todellakin puhaltaa! Pääsin nimittäin siihen kouluun mihin halusin ja nyt edessä on talon myynti ja uuden asunnon ostaminen toisesta kaupungista! Omakotitalo vaihtuu rivitalo- tai kerrostaloasuntoon.

Päivät ovat kuluneet hämmentyneessä ilmapiirissä ja mielentilavaihtelut ovat ajamassa minua hermoraunioksi. Miljoona asiaa pitäisi saada tehtyä ja tämä ei ehkä ole maailman paras aika myydä taloa.

Pääni rullaa niin ylikierroksilla, ettei tämä kirjoittaminen nyt varsinaisesti suju.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

56. On viikonloppu eessä taas

Muistaakseni niin lauletaan jossain laulussa, en ole kyllä varma.

Edessä on tosiaan siis taas viikonloppu. Luvassa on vierailua miehen veljen perheen luona ja mukavaa oleskelua vain. Tänään pitäisi olla siivouspäivä, mies kuitenkin kotiutuu vasta illalla ja kiinnostus alkaa siivoamaan koko huushollia kaksin lapsen kanssa on lähempänä pakkasasteita. Tämä oma vointi vaikuttaa hirveästi mihinkään jaksamiseen ja odotan vain postia TYKSistä.

Pian pitäisi tulla myös tiedot koulujen pääsykoetuloksista, jännittää nekin hieman.

Olen saanut tässä muutaman päivän aikana aikaiseksi jälleen yhdet bambuiset junasukat ystäväni vauvalle, sekä puolitoista tiskirättiä, bambulangasta nekin.

Me taidetaan lähteä Ainon kanssa nauttimaan aurinkoisesta aamupäivästä vielä ennen lounasaikaa.