maanantai 29. lokakuuta 2012

23. Lunta

Unohdin kokonaan hehkuttaa sitä ihanuutta, kun torstaina alkoi illalla satamaan lunta. Lunta tuli paljon ja suurina hiutaleina. Olo oli hetken todella kevyt ja tuntui, että kaikki murheet hävisivät jonnekin. Talvenriemua oli ilmassa perjantaina heti aamusta, kun Aino-neiti kurkisti ikkunasta ulos. Koko viikonlopun saimmekin viettää ihanassa talvisessa säässä, vaan nyt on jo nähtävissä se että tuo ihana valkoinen talventuoja sulaa tuolta pois. Vettä sataa ja ulkolämpömittari on plussan puolella.


Tässä on kuva torstai-illalta kun lunta oli sadellut tunnin verran. Ei muuten jäänyt tuohon, lunta tuli varmaan vajaa 10cm, ainakin jos on uskominen siihen mitä kaiteen päällä oli lunta.

22. Sadonkorjuujuhla

Vietimme siis lauantaina sadonkorjuujuhlaa Palkkisissa, äitini ja hänen miehensä luona. Meitä oli siellä naapurin isäntä vaimonsa kera, tietenkin äitini ja hänen miehensä, me, pikkuveli, äidin miehen tytär ja poika vaimonsa kanssa, sekä vielä lisäksi oman mieheni veli vaimonsa ja lapsensa kanssa. Lapsia oli siis Aino jaa hänen serkkunsa A.

Syötiin hyvin ja nautittiin saunomisesta hyvässä seurassa ja oli pääsääntöisesti varsin mukavaa. Vaan kuten aina paikassa missä ihmiset ovat vahvoja mielipiteiltään ja saavat tuota voimajuomaa, niin syntyy varsin kovaäänisiä keskusteluita. Keskusteluissa ei sinällään ollut mitään vikaa, päinvastoin hyviä aiheita, mutta kun kaksi kovaäänistä huutaa toistensa päälle ja eivät anna muille suunvuoroa niin koko hommasta menee pointti.

Koska emme saaneet lapsenvahtia niin minä en tänä vuonna ottanut alkoholia alkumaljaa ja yhtä glögiä lukuunottamatta. Kiittelin taas alkoholiongelmaani (mikään ei maistu), koska puolesta yöstä alkaen Aino-neiti karjui kurkku suorana ettei tahdo nukkua ja että häntä ei ollenkaan väsytä. Olin juuri saanut iltapalani lautasele kun huuto alkoi. Aino onneksi suostui jäämään sänkyyn pötköttämään ja Lauri lauloi tuutulaulua ja kertoili vissiin tarinoita, että lapsi olisi hiljaa ja antaisi serkkunsa nukkua. Iltapalan jälkeen suuntasin itse nukkumaan Ainon viereen ja mylläystä ja höpöttelyä jatkui jonnekkin 2.30 saakka. Ja lapsi heräsi aamulla kesäaikaa hivenen ennen 6. Hieman väsytti. Onneksi kukaan ei nukkunut työhuoneessa joten saatoin laittaa yle areenasta pikkukakkosen lapselle ja koomailla itsekseni sen aikaa.



Ja tässä vielä lopuksi saunareissun varrella otettu kuva Äitini kovertamasta kurpitsalyhdystä.

maanantai 22. lokakuuta 2012

21. Enterorokosta selvitty

Nyt ehkä uskallan jo sanoa, että päästiin enterorokosta helpolla. Aino oli ainoa jolle tuli näppyjä, miehelle ei tullut mitään ja minulla oli kolme päivää aivan jäätävä päänsärky johon ei auttanut mitkään napit. Näppyjä ei onneksi tullut kovin paljoa tytöllekkään, pahimmat lienee suun ympärys sekä oikean käden pikkurillin ja nimettömän sormien välinen alue.


Enterorokkoinen pikku potilas

Minuun iski jokin aika sitten ihan hirmuinen ompeloosi (eli siis hirmuinen hinku ommella) ja ompelinkin muutaman pikkujutun (joista ei nyt voi laittaa kuvaa, koska menevät pukinkonttiin joulua odottelemaan), silloinen ompeluhinkuni tyssäsi kuitenkin siihen, että minulta puuttui erittäin oleellinen tarvike, nimittäin tarranauha, jota olisin tarvinnut. Kovin muistelin, että sitä olisi ollut, mutta olinkin sitten käyttänyt jo kaikki tyynynpäällisiin, joista löytyy kuvaa vanhasta blogistani tästä linkistä. Tänään kuitenkin kiltti aviomies tuli töiden jälkeen kotiin Kodin1 kautta ja toi metrin verran tarranauhaa.

Tänään siis sain aikaiseksi muutaman pikkujutun ja sitten yhden hieman isomman ompelujutun. Olen kovin tyytyväinen. Samalla teen edelleen tutustumista kesällä hankkimaani uuteen ompelukoneeseeni, josta löytyy kaikenlaisia juttusia joita pitäisi vähän kokeilla ja kerrata ja muuta. Viime vuoden ompeluni kun on rajoittunut lähinnä verhoihin ja nyt on kiinnostukset muissakin ompelutöissä.


Tässä vielä sneak peak siitä yhdestä isommasta ompelusta.

perjantai 19. lokakuuta 2012

20. Voihan Novita

Tänään tupsahti postilaatikkoon uusin Novitan lehti. Talvinumero, sehän on selvää. Kansi näytti kivalta, ei mitään ihmeellistä. Kannessa oleva pipo herätti mielenkiintoni ja todennäköisesti aion kokeillakin sitä. Lehdestä yllättäen löytyi jopa muutama mielenkiintoinen malli ja varsin toteutuskelpoinen idea, käänsin ne sivut hiirenkorville.

No, en kuitenkaan lähtenyt kirjoittamaan tätä tekstiä hehkuttaakseni muutamaa ihan kivaa mallia, vaan jakaakseni totaalisen tyrmistykseni Sisko-mallistosta ja sen jäätävän rumista vaatteista! Valitettavasti en voi jakaa tätä tyrmistystä teille, lukijani, koska kuvia ja ohjeita ei ole vielä nähtävissä Novitan sivuilla, enkä tiedä kameramme tämän hetkistä sijaintia jotta voisin kuvat vaatteista napata. Ehkä lisään ne myöhemmin. 

Siis jos suunnitellaan isokokoisille vaatteita/neuleita, niin miksi ihmeessä niiden pitää olla aina niin järkyttävän rumia? Isoja kukka-/eläinkuoseja, klovninoksennusväreissä tai muuten vain kerrassaan käsittämättömän näkösiä? On aivan käsittämätöntä, että isokokoisille on tarjolla sellaisia riepuja, kun taas pienille ja normaalikokoisille on tarjolla varsin kivan näköistä mekkoa, takkia etc. ja vielä kivoilla kuoseilla, tai mikä parasta ei kuoseilla lainkaan!

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

19. Selkävaivainen kiittää jumppapallosta ja pohtii sairastamisia

Minulla on maailman ihanin Pikkuveli, ja aivan mahtava Äiti. Pikkuveli tuli eilen käymään ennen reissuun lähtöään. Tokikin oman etunsa nimissä, sillä toi meille avaimensa, jotta hänen kissansa eivät joudu viikoksi aivan heitteille. Pikkuveli toi myös tullessaan särkylääkettä selkääni varten sekä upo uuden jumppapallon! Äiti oli kuulemma käskenyt myös pumppaamaan sen, mutta me likan kanssa kaksissa naisin saimme sen pumpattua kyllä ilman veljeni apua. nyt pystyn istumaan koneella ilman suurempia kiputiloja ja istuminen muutenkin on alkanut olemaan helpompaa, jes!Olen siis asettanut jumppapallon tietokonepöydän ääreen ja tässä minä istuessani heiluttelen ja pyörittelen edestakaisin, hauskaa.

Edellisen jumppapallon kohtaloksihan kävi mitä ilmeisimmin lapsi, joka opettelee käyttämään saksia, ainakin reiän muodosta päätellen,

Tässä taloudessa on kyllä taas vain vaivaisia ihmisiä. Miehellä on ilmeisesti nivelrikosta johtuvaa polvivaivaa ja sormivaivaa jotka eivät millään helpota. Lapsella on mitäilmeisimmin enterorokko. Ensin epäilin märkärupea, kun siitä oli lapsen serkun vanhempien kanssa puhetta, mutta serkun äitikin jo totesi lääkärin tehneen väärän diagnoosin, koska näpyt eivät missään vaiheessa alkaneet märkimään ja suurimmalla osalla niistä lapsista joiden kanssa olivat olleet samassa tapaamisessa, on nyt myös enterorokkoa. Tätä teoriaa tukee myös se, että meidän lapsosella on koko päivän ollut reipas 38 astetta kuumetta. Sain kätevästi likan kuumeen laskemaan alemmaksi laittamalla hänelle ammeen kylpyhuoneeseen ja lapsen leikkimään sinne. Olikin muuten ainoa hetki koko päivän aikana kun lapsi ei kitissyt parin minuutin välein. Okei, ei hän kitissyt juurikaan nukkuessaan ne kahdet päiväunet tänään.

Lapsen osalta syöminen on ollut tänään varsin heikkoa, mutta kai se on pääasia, että lapsi syö edes jotain. Tänään se on ollut muutama pala paahtoleipää, kananmunan valkuainen ja kaksi Paula-vanukasta. Olen miettinyt millä saisi lapsen juomaan enemmän vettä tai mehua. Meidän tyttö kun ei oikeasti halua juoda mitään muuta kuin maitoa. Mehuista hän ei tykkää, äärimmäisen harvoin menee esimerkiksi kokonainen pillimehutötsä. Kyllä hän terveenä juo vettä janojuomana, mutta kuinka saada kipeä lapsi juomaan vettä, kun pelkkä ehdotuskin saa aikaan hillittömän porun?

maanantai 15. lokakuuta 2012

18. Selkävaivainen nainen

Ei varmaan tule vähään aikaan kirjoiteltua mitään. Koneella istuminen 5-10minuuttia pidempään on tällä hetkellä tyystin mahdotonta. Tai siis istuminen ylipäätään. Aamulla istahdin tavan mukaan koneelle lukeakseni uutiset ja blogipäivitykset ynnämuut. Olin istunut n. 5 minuuttia kun tuntui yhtäkkiä siltä, että joku olisi kiertänyt selkärankaani ja parkaisin miehelle, että nyt sattuu selkään tule auttamaan! Sen jälkeen koko päivä kuluikin enemmän ja vähemmän pystyssä tai maaten. Voi jumppapalloni, kuinka sinua olenkaan kaivannut tänään. Jumppapallon kohtaloksihan tuli lapsi, joka opettelee käyttämään saksia, ainakin reiän muodosta päätellen.

Kohta syön iltapalaa ja otan vähän troppia ja toivon josko saisin nukuttua yöllä ja että selkä olisi aamulla parempi.

Ainiin, ja lapsella on riski saada märkärupea. Lapsi oli viikonloppuna serkkunsa luona yökylässä ja aamulla tuli lapsen serkun äidiltä viesti, että saattaisi olla entero-/vesirokkoa. Lapsi käytettiin lääkärissä ja siellä oli todettu että märkärupea, ja tämä tietohan ei ilahduttanut meitä juuri sen enempää kuin tieto entero-/vesirokosta. Nyt sitten odotellaan ja katsellaan, että mikä on lapsen kohtalo. Toivon kovin ettei tulisi meille.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

17. Viimeiset tuoksuttelut

Kuten jo aikaisemmin olen kirjoittanut olen ollut mukana Buzzadorin  järjestämässä kampanjassa, jossa testaillaan näitä tuoksutikkuja, joista kirjoitin jo aikaisemmassa blogitestissä.

Kampanja lähenee loppuaan ja olen saanut jaettua lähes kaikki tuoksupaketit, pari jäi yli joten jos joku on vielä halukas saamaan tuommoisen tuoksutikku-hässäkän itselleen niin täällä on.

Yleinen asenteeni tuohon tuotteeseen on tällä hetkellä varsin negatiivinen. Asenteeni ei johdu siitä, että se olisi kammottavan tuoksuinen tai epämieluisan näköinen kuten monet muut ilmanraikastimet ovat. Tässä ongelma tulee siinä, että se on järjettömän myrkyllinen ja haitallinen vesieliöstölle.

Haluaisin todellakin tietää, miten tämä tuote kuuluu hävittää?

16. Lapsille

Nyt kun sain järjesteltyä kuvia koneella parempaan järjestykseen, päätin blogata muutamat neulomukseni. Nämä ovat valmistuneet ennen kesää tai kesän aikana.


Ainolle kaksi perus kolmiohuivia
Langat: vaalea Novita Butterfly
punainen: Novita Nalle Aloevera



Virkattu lipallinen myssy Ainolle, pylväitä ja kiinteitä silmukoita
Lanka: Novita Kide, vaaleanpunainen




Virkattu myssy Ainolle, pylväitä ja kiinteitä silmukoita
Lanka: Novita Butterfly



Neulottu Siksak-viltti serkun poika-vauvalle
Lanka: Novita Puro Batik

Pääsääntöisesti langat ovat jämälankoja, paitsi alimmaisessa viltissä. Butterfly-langan sain kummitädiltäni tammikuussa ja siitä on nyt muodostunut  (ainakin) kaksi myssyä ja huivi. Nalle Aloevera taas on peräisin itselleni tekemistä lapasista, niistä lisää toisella kertaa.

Nyt suuntaamme likan kanssa haravointi-hommiin. Kesäisin nautin siitä, että pihassa on lehtipuita ja lehdet suhisevat tuulessa ihanasti. Tälleen syksyllä taas.. No voitte vain kuvitella, että kun pihassa on 4 vaahteraa, kolme koivua, ja pihaa kiertävä syreenipensasaita sekä erinäisiä muita lehtensä tiputtavia pensaita  ja puita, millainen homma täällä on syksyllä. 

tiistai 9. lokakuuta 2012

15. Ne silmälasit

Tosiaan, olen tässä koittanut saada otettua edes etäisesti ihmistä muistuttavaa kuvaa itsestäni ja uusista silmälaseistani. Tälleen kotiäitinä vaan ei tule kovin usein laittauduttua, saati että muistaisi aina edes harjata hiuksiansa.

Tänään innostuin kokeilemaan hiustenlaittamista, koska ne sattuivat olemaan täysin pystyssä ja sekaisin yön jäljiltä. Sen sijaan siis, että olisin kastellut hiukseni ja koittanut saada ne alas ja siististi, lämmittelinkin vahaa käsissäni ja sudin sen hiuksistooni, kätevää. Tykkään tästä mallista oikeastaan juuri siksi, että sen saa laitettua monella eri tavalla,

 Tässä näkyy toisten lasieni sangassa oleva yksityiskohta.
 Sangat ovat laseissa mustat, kuten kuvasta näkyy ja edestä metallinväriset. 
Kovin ovat sirot ja kevyen näköiset verrattuna noihin arkilaseihini.
Tässä kuvassa on myös havaittavissa punainen raita muuten mustan hiuksistoni joukossa.




Hiuskuontaloa ja arkilasit sivulta


Arkilasit edestä


Seuraavaksi luvassa kuvia olohuoneesta, makuuhuoneesta ja likan leikkinurkkauksesta, joka siirtyi kokonaan pois olohuoneen puolelta!

perjantai 5. lokakuuta 2012

14. Yltiöoptimismi käy omaan nilkkaan..

Kovin suunnittelin, että huomenna oltaisiin jo päästy sisustamaan vierashuonetta makuuhuoneeksi, mutta aina ei mene ihan niinkuin on suunniteltu.

Tarkoitushan oli, että tänään oltaisiin saatu maalailut päätökseen, lopputulos on kuitenkin se, että huomenna täytyy vetää vielä yksi kerros valkoista, sekä tehosteseinään vielä ainakin yksi kerros maalia lisää. Asioita vaikeutti hieman se, että parturivisiitin päätteeksi lähdimme vielä käymään Myllyn Instrussa hakemassa minun uudet silmälasit, koska tietenkin ne oli pakko saada heti kun siihen vain oli mahdollisuus. Eli eilen ei sitten maalailtu ollenkaan. Olimme kotona vasta 19 aikaan illalla ja siinä sitten oli lapsen iltatoimet ja muut, niin ei jäänyt aikaa maalailulle.

Tämän päivän maalailut sujuivat aamusella pääsääntöisesti ihan hyvin, sain maalailla rauhassa, kun lapsi oli isänsä kanssa alakerrassa ja musiikki raikasi miellyttävästi minun heilutellessa telaa ees-taas. Illansuussa päätin lähteä vähän riskillä maalailemaan, kaksin lapsen kanssa. Likka pomppikin huoneessa enemmän  ja vähemmän jaloissa ja suuttuikin minulle kerran, kun oli pakko komentaa. Mutta sain kuin sainkin sen ensimmäisen kerroksen siihen tehosteväriseinään sudittua.

Huomenna sitten aamusta maalailemaan taas ja patjat pitäisi käydä hakemassa, ellei joku ihana (eli äitini) viitsi tuoda niitä meille. Pitäisi piipahtaa IKEAssa hakemassa 2x2 Expedit hylly meille olohuoneeseen, että saadaan likan leluille uusi säilytyspaikka, kun tuo vanha kirjahylly lähtee palasina jonnekkin missä minun ei tarvitse sitä enää koskaan katsella.

Noh, onpahan jotain tekemistä ensi viikollekin, niin aika kuluu nopeammin. Odottelen kovin innoissani enoni vaimon 50v pirskeitä! Varsinkin, kun lapsi menee hoitoon ja ei tarvitse lähteä sen takia aikaisin pois.

Kävin tosiaan eilen siellä parturissakin, uusi hiuskuontalo on ihana, tykkään kovin. Punainen  tehosteraita saa minut äärimmäisen hyvälle mielelle ja mallissa on jujua, joka on aina ollut minulle tärkeä juttu. Ja se, että nämä saa laitettua kyllä varsin monella tapaa. Tarvinnee ensi viikon aikana vähän kokeilla ja miettiä, että mitä tälle sitten lauantaina tekee, on vähän taidot päässeet ruostumaan tälleen kotiäitinä ollessa.

Ja uudet silmälasit.. nämä on mahtavat. Vielä vaatii hieman totuttelemista, koska ovat isommat kuin edelliset ja siten myös aika erilaisen tuntuiset päässä. Suurimman erilaisuuden näissä arkilaseissa tekee se, ettei näissä ole ollenkaan nenätyynyjä, vaan on vain muovista muotoiltu tuo nenän päällä oleva osa.

Nyt taitaa olla sopiva hetki vielä kupposelle iltateetä ja sen jälkeen voikin suunnata nukkumaan.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

13. Maalia,maalia, enemmän maalia

Ilta kului tänään maalailuhommissa. Nyt on ensimmäinen kerros valkoista maalia vedetty seinään. Oli kyllä aikamoista maalailua, kun hyvistä suunnitelmista ja ajoituksesta huolimatta lapsi hillui yläkerrassa minun riemunani, ei kelvannut lapselle pikkukakkonen ja isin seura. Maalailua säesti siis Machinae Supremacyn lisäksi vähän väliä "Aino, älä tule tänne" "Aino, älä koske seinään" "Aino älä hölmöile rappusissa" komennot. Noh, pohja on nyt kuitenkin maalattu ja huomenna toivon ehtiväni maalaamaan toisen kerroksen ja myös ensimmäisen kerroksen tehosteseinään.

Huomenna on luvassa uutta kuosia hiuksistoon, ei vain mitään hajua, että mitä minä tälle päälleni haluan. Tällä hetkellä on ehkä maailman tyylikkäin mcgyver-takatukka ja oon ihan rauniona sen takia. Onneksi siitä pääsee huomenna eroon.

Tiedättekö muuten mikä on epämiellyttävää. Herätä siihen, että korvassa pörisee kärpänen. Ja vaikka kuinka huidot, se ruoja ei lähde minnekkään. Näin minulle kävi tänä aamuna ja lopulta jouduin painelemaan alakertaan koska se pörisi suoraan minun korvaani sisälle, tai ainakin se tuntui siltä. Onneksi mies ei ollut vielä siinä vaiheessa lähtenyt koulutukseen vaan tuli vessaan vääntelemään ja kääntelemään korvaani ja lopulta kaivoi vanupuikon avulla sen "suunnattoman suuren ja kamalan pörisijän" (lue: hedelmäkärpänen) pois minun korvastani. Oli muuten hieman hankaluuksia saada unta enää sen jälkeen.

Mutta nyt, teevesi on jo kiehunut tovi sitten ja sekä mies että veljeni ovat keittiössä juomassa iltateetä, taidanpa liittyä heidän seuraansa.

Ainiin, toiset uusista silmälaseistani ovat tulleet Myllyn Instruun, nyt vielä toista viestiä odottelen!

maanantai 1. lokakuuta 2012

12. Tuoksutikkuja vessassa

Olen nyt testaillut tuota Airwickiä jonkun aikaa, olen kovin mieltynyt tuohon Cool Linen & White Lilacin tuoksuun. Tikkujen määräksi meidän vessassa vakiintui kaksi tikkua ja siltikin tuoksu tulee sopivan mietona myös olohuoneeseen.

Eilen pääsin buzzaamaan, kun meillä oli vieraitakin ja jaoin tuoksupaketteja. Myös meille sopimaton Midnight Blackberry & Vanilla Silk sai uuden kodin.

Tähän mennessä olen käyttänyt vain tuoksukynttilöitä tai suitsukkeita, kun olen kaivannut jotain ilmanraikastusta. Nämä Airwickin tikut ovat kuitenkin huomattavasti huolettomammat, kun niitä ei tarvitse vahtia. Kuitenkin minua huolestuttaa se, että tuotteen tuoteselosteessa sanotaan, että tämä tuote on haitallista vesieliöstölle ja voi aiheittaa pitkäaikaisia haittavaikutuksia vesiympäristössä. miten tämä tuote sitten kuuluisi hävittää? Ja ennen kaikkea miksi tällaisia tuotteita tehdään?

En kyllä usko tulevaisuudessa ostavani tätä tuotetta, vaikka tuoksu onkin miellyttävä ja pitkäkestoinen, hävittämisongelmat kuitenkin mietityttävät aivan liikaa tällaisen tuotteen kohdalla. 

11. Ummessa on

Nimittäin se oviaukko. Kitattu myöskin, tosin mies lähti juuri ostamaan lisää kittiä, että saadaan seinä tasaiseksi (tai jotain, en oikein pysynyt kärryillä). Huolimatta siitä, että eräs ystäväni eilen illalla osoitti epäilyksensä sen suhteen mahtaako siitä valmista tullakaan (makuuhuoneesta siis), olen varsin luottavainen makuuhuoneemme valmistumisen suhteen. Itseasiassa uskon, että saamme sen valmiiksi vielä tämän viikon aikana. Koska tuon kittailun jälkeen puuttuu enää se hiominen ja maalaaminen. Sinälläänhän tuolla makuuhuoneella ei nyt niin hillitön hoppu ole, eihän meillä ole vielä edes patjoja meidän uuteen sänkyyn.

Ensi viikolla alkaa kirpparipöytä jollain Uudenkaupungin kirppiksellä. Yllättävää ehkä kun en tiedä mistä kirppiksestä on kyse, vaikka olen viemässä sinne omiakin tavaroita, mutta minä en itse varannut pöytää ja sinne on menossa myös äitini tavaroita sekä Isomummu-R:n tavaroita. Keräsin jo kaikki omat ja lapsen sellaisen vaatteet, jotka sinne joutavat, mutta vielä tuon miehen pitäisi käydä omat tavaransa läpi.

Ainiin, ja sain eilen aikaiseksi päätellä erään ystäväni lapsen syntymäpäivälahjankin ja meidän pirpanalle sain villasukat valmiiksi, on siis ollut melkoisen tuottelias viikonloppu. Vielä kun saisi jostain lisää sukkamotivaatiota niin hyvä olisi, miehellä taitaa nimittäin olla tällähetkellä ehkä yhdet ehjät ja parilliset villasukat. Inhoan parsimista, joten puran ja neulon niistä sitten uudestaan, vaan kun löytyisi se innostus edes siihen.

Likan kanssa ollaan molemmat melko flunssaisia tällä hetkellä, niin ei varmaan ihan hirveästi tule ulkoiltua, joten kyllähän tässä ehkä neulottua saa.

Nyt lisäämään puita uuneihin, ettei tule vilu!